Jämsän Himokselle kokoontui kansaa Suomen lisäksi esimerkiksi Ruotsista, Sveitsistä, Etelä-Afrikasta sekä Slovakiasta kisailemaan siitä, kuka löytää nopeiten, ja eniten, hippuja ämpärillisestä hiekkaa. Pakko olla tosi omalaatuisia ja outoja yksilöitä siis kyseessä. Kyllä, kullanhuuhtojia.
Isän kanssa köröteltiin pelipaikalle keskiviikkoaamuna hyvissä ajoin ennen ensimmäisen alkusarjan alkua. Meillä oli varattuna mökki koko kisojen ajaksi, josta löytyi tälläiselle vilukissalle olennaisimmat hyödykkeet; takka sekä sauna, unohtamatta ihanan paksua untuvapeittoa.
 |
| Kuva: Thomas Linnarsson |
Ennen ensimmäistä omaa koitosta oli pakko käydä harjoitusaltailla vähän pyöräyttämässä pannua ja voi apua kun se tuntui ettei siitä tule mitään!! Ensimmäisenä päivänä isä ja minä osallistuttiin kahden hengen joukkuekilpailuun, mutta pudottiin heti alkuunsa jatkosta. Seuraavana päivänä oli vuorossa kolmihenkishoujoukkueen kisailu ja meidän joukkue etenikin finaaliin asti. Itse selvisin myös henkilökohtaisessa kisassa naisten sarjassa neljännesvälieristä semifinaaliin.
Perjantai-iltana yli sata huuhtojaa vietti iltansa huuhdonnan täyteisen päivän jälkeen Päijänteen aalloilla nauttien....tarjoilusta...sekä maisemista ja tietenkin toistensa seurasta. Upeaa oli, ja oli viikon ainoa päivä jolloin koko päivän porotti aurinko! Mikäs sen parempi seilailukeli... =)
Lauantaina oli naisten sarjan semifinaalien vuoro. Tavoitteeni olin jo saavuttanut päästessäni semifinaaliin asti, mutta omasta erästäni seitsemäntenä finaaliin pääseminen tuntui jo aivan mahtavalta. Myöhemmin iltapäivällä pääsin altaaseen vielä kolmihenkis- sekä viishenkisjoukkueen finaaleihin. Kolmihenkisjoukkue sijoittui seitsemänneksi ja viishenkisjoukkue puolestaan sijalle 16.
 |
| Kuva: Thomas Linnarsson |
Sunnuntai. Finaalipäivä. Taivaalta ei tullut vettä, mutta jännitys katsomossa oli kuin ennen ukkosta. Ämpäri painoi kuin synti. Huivi ei pysynyt kiinni ja jouduin kesken suorituksen räpeltään sitä. Suunnitelmani kaataa maa kolmeen kertaan valui hukkaan kun sitä oli niin paljon että pakko oli ottaa neljässä. Yksi hippu oli karannut pannun pohjalla erilleen muista. Sain kaikki vaaditut 10 hippua kuitenkin putkeen ja olin noussut ylös noin keskivaiheilla...eli siis minua ennen oli noussut reilu kymmenen ihmistä..Olin lähes varma sijoituksesta kymmenen parhaan joukossa. Pääsin katsomoon, ja kuulin kuulutuksen; naisten finaali tarvitsee kisata uudelleen, muutamassa ämpärissä oli ylimääräisiä hippuja. Siinä kohtaa....lensi ärräpäitä. Eikä vain multa vaan muiltakin, joilla oli kaikki vaaditut tallessa. Ei auttanut kuin alkaa henkisesti valmistautumaan finaalin uusintaan, joka ei muuten ole ihan helppoa. Uusintaan mennessä jätin huivin pois. Ämpärit oli hieman kevyempiä. Muutin strategiaani. Hiput päättivät olla täysin leväällään pannun pohjalla sillä hetkellä kun niitä piti alkaa poimimaan, ja jouduin varmaan neljään kertaan noukkimaan. Aikaani paransin lähes kymmenellä sekunnilla. Tarkistusjonossa laskin putkessa olevan yhdeksän hippua. Tiesin ettei se riitä.....kaiken kukkuraksi huomasin yhden tosi pienen hipun vielä siellä pannun pohjalla..muutama askel eteen päin ja huomasin toisen. EI HITTO! Laskennassa ehdottamaani yhdeksää hippua ei hyväksytty ja päätuomari tuli ja aukaisi putken tarkistaakseen määrän. Yksi hippu oli bumerangin muotoinen, ja sitä olin luullut kahdeksi hipuksi. Erässä oli lopulta se sama 10 hippua kuin ensimmäisessäkin finaaliyrityksessä. Löysin siis kaikki vaaditut hiput, mutta vain kahdeksan niistä päätyi sinne putkeen asti. Kaiken tämän sähellyksen jälkeen sijoituin kullanhuuhdonnan Euroopan mestaruuskilpailuissa sijalle 19. Nyt olen jo ihan sujut sijoituksen kanssa, varsinkin kun ajattelee, että meitä naisia oli aluksi mukana yli 60.
 |
| Kuva: Thomas Linnarsson |
Eli kun kummallekaan, ei isälle eikä mulle, niitä mitaleita suotu, me lähdettiin ajelemaan kotiin jo ennen palkintojen jaon alkua. Palkitsin kuitenkin itseni matkalla huoltoasemalta löytämälläni Frank Sinatran kolmen levyn kokoelmaboksilla. En vain pystynyt jatkamaan matkaani ilman sitä. =)
Onnistunut reissu kyllä. Uusia ystäviä, uusia vanhoja ystäviä, vanhoja, aina vain ihanampia ystäviä. Kyllä kullankaivajien kelpaa kun niillä on toistensa kaltaisia ystäviä. Sen huomasi vielä tänään päivälläkin, kun Tampereen keskustorilla vahingossa törmäsivät toisiinsa suomalainen kullankaivaja samaan aikaan sekä ruotsalaisen että sveitsiläisten kullankaivajien kanssa..kaukaa jo morjesteltiin ja juteltiin tietysti tovi. Ihanaa!!
....pitäiskös sitä jo ilmottautua Tankavaaran SM-kisoihin... ^_^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti