torstai 5. heinäkuuta 2012

Chicks'n Cars-kalenterikuvaukset

Pari viikkoa sitten sain puhelun Sofialta, joka on hyväntekeväisyyskalenteri Chicks'n Cars takana ideoijana, sekä kuvaajana. Hän ilokseni ilmoitti, että mut on valittu mukaan vuoden 2013 kalenteriin! Kyseessä on siis kalenteri, joka esittelee vanhoja autoja pin up tyttöjen höystämänä. Ihan mun juttu siis!! =D


En asiasta ihan hirveästi huudellut esimerkiksi tuolla sosiaalisen median, Facebookin, puolella, ennen kuin Sofia tiimeineen julkaisi kaikki valitut mallit. Vasta silloin se ehkä konkretisoitui itsellekin, että hitto vie, sitä pitäisi asettua kameran eteen...ja vielä jonkun makean auton kanssa!!

Maanantaina 2.7. sitten koitti aamu, jolloin kello soitti 05.00 ja neiti suuntasi toisen tamperelaisen mallin, myöskin Elina, kanssa rautatieasemalle ja matka kohti Kouvolaa ja kuvauksia alkoi. Kahden junanvaihdon, yksi vaihto jopa juosten suorittaen, me päästiin parin ja puolen tunnin reissaamisen jälkeen perille sateiseen Kouvostoliittoon. Sofia tuli meitä asemalta hakemaan, eikä autosta voinut kyllä erehtyä kun oli niin hienot teippaukset ympäri ämpäri, että varmaan alapuoleltakin nähdessään olisi tunnistanut!=D



Kyllä meitä naitejä sitten puunattiin ja laitettiin..hiukset, meikit, kynnet, stailaus......ihan tunsi olonsa malliksi. =D Kiva oli kyllä vaihteeksi istua itse penkissä laitettavana, eikä ollut se joka sitä hiusta kihartaa ja asettaa paikoilleen.

Itse kuvat otettiin Kouvolan kasarmialueella, ja voi kun miljöö oli oikeinkin ihanan oloinen ja näköinen! Ja minähän kiljahdin autossa jo ilosta, kun näin Rodin, jonka kanssa minun oli määrä poseerata..niin oli hieno!!! Alkuun oli poseeraaminen jännääkin jännempää, mutta vähän kun rentoutui, niin kyllä se siitä sitten lähti sujumaan..ja sanonta, mitä epämiellyttävämpi asento, sitä paremman näköistä, pitää kyllä niin paikkansa!! Hyttysiä oli hurja määrä ja aina kun pieni tauko oli salaman säätämisen tai jonkin muun takia, oli sekä malleilla että kuvaajilla ja apujoukoilla hyttysten läpsimistalkoot. Niitä oli PALJON.


Päivä oli matkoineen päivineen melko pitkä, mutta todellakin sen arvoinen. Lähtisin ihan koska vaan moiseen mukaan uudelleen! Lopullista kalenteria, ja siihen valittua kuvaa odotellessa!!

Kiitos vielä kaikille mukana olleille!! Teitte päivästä mahtavaakin upeamman ja iloisemman!

2 kommenttia:

  1. Ihana kampaus ja asu sulla! Mulla on toi tän vuoden kalenteri, saas nähä tuleeko nyt 2013 hankittua.. ;) Oli varmasti upea kokemus..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä!! Ja ensi vuoden kalentereita on tulossa myyntiin esimerkiksi meille Rastaan.. ;)

      Poista